SALOLAISET SUHTAUTUVAT MYÖNTEISESTI PAVILJONKIRAVINTOLAN MAHDOLLISEEN TULOON

”Kuka alun perin on mennyt edes valittamaan parkkipaikkojen vähenemisestä Länsirannassa?” Ja siitä se sitten lähti. Kyseinen anonyymin vastaajan kommentti kiteyttää tämän; asia on saanut todellakin liian suuret mittasuhteet. Saloon mahdollisesti perustettava paviljonkiravintola jakaa kansaa – joskin enemmistö toivottaa tervetulleeksi uuden yrityksen. Pitkin kevättä 2017 on saanut lukea salolaisten kannanottoja asiaan niin lehdestä kuin sosiaalisesta mediastakin. Uuden ravintolan rakentaminen vaatisi arviolta 15 parkkipaikkaa Salon Länsirannasta ja se jos mikä olisi viimeinen niitti. Salolaistenhan pitää saada auto parkkiin liikkeen oven viereen – vai pitääkö? Vanha uskomus ei taida pitää paikkaansa, nimittäin vain 14 % vastaajista pitää sitä tärkeänä.

Q-Tutkimus selvitti kyselyn avulla salolaisten mielipiteitä. 663 vastaajan otoksella voidaan melko vahvasti tehdä johtopäätöksiä – olkoonkin, että tämä kysely ei edusta kaikkia mahdollisia Salossa asuvia henkilöitä (aina joku kritisoi otoksen kokoa) tai kyselyn varsinaista tilaajaa ei ole ilmoitettu (voi niitä hauskoja spekulaatio-ketjuja somessa ”kuka tämänkin on tilannut?”) tai kysymysten asettelu oli väärä (klassikko!) tai jotain muuta (mitä?). Oli miten oli, edellä mainitut nyt vaan kannattaa jättää omaan arvoonsa ja se siitä. Tutkimuksen tilaaja pysyköön salaisuutena. Kaupunkihan lupasi keväällä, että salolaiset saavat syksyllä antaa virallisen mielipiteensä asiaan. Niin varmaan saavatkin, mutta kysytäänkö sitä erikseen?

Salolaisten mielestä keskustassa on riittävästi parkkipaikkoja.

Onko niitä parkkipaikkoja Salon keskustassa sitten tarpeeksi? 84 % vastaajista on sitä mieltä, että on. Erästä vastaajaa lainatakseni: ”Naurettavaa vinkua viidentoista parkkiruudun takia.” Salolaiset eivät myöskään usko, että parkkipaikkojen väheneminen vaikuttaisi omaan pysäköintikäyttäytymiseen tai Länsirannan liikkeisiin. Vastaajat joko asioivat muutenkin muualla tai sitten vaan jättävät auton kauemmaksi. Mitä Länsirannan yrityksiin tulee, voisi jopa piristää kaupankäyntiä, kun aluetta kehitettäisiin.

Keväällä oli juttua paikallislehdessä, että paviljonkiravintolan voisi perustaa myös joen toiselle puolelle eli Salon torin kupeeseen. Ajatus ei oikein saa kannatusta: 62 % vastaajista pitää sitä huonona ideana. Vastaajien mielestä tori on oma keskuksensa, siellä on jo tarpeeksi elämää eikä sinne sovi kiinteät rakennukset. Idean puolestapuhujat vastaavasti perustelevat näkemystään sillä, että kaikki olisi lähellä ja torinkin asiakasmäärä voisi kasvaa. Niin ja tietysti ne parkkipaikat Länsirannasta säästyisivät.

Kaiken kaikkiaan tuloksista on tulkittavissa enemmänkin myönteinen ajattelu paviljonkiravintolasta. Toki vastustajiakin edelleen löytyy; ”Ravintolaa ei tarvita jokirantaan.” Kommenteissa oli paljon esitetty toiveita mitä paviljonkiravintolan tulisi – ja mitä sen ei tulisi olla. Mikäli hanke tosiaan etenee seuraavaan pisteeseen, olisi luonnollisesti paikallaan markkinatutkimus asiasta. Kukaanhan ei tiedä, kannattaako tällainen Salossa ja täällä kun tunnetusti heti torpataan kaikenlainen uudistuminen ja kehittäminen. Katsotaan mihin suuntaan tilanne kehittyy. Sitä odotellessa voitte tutustua tulosten yhteenvetoon tästä.

 

 


SALOSSA ON POTENTIAALIA

Miksi asut Salossa? Mikä Salossa viehättää? Miksi olet valinnut Salon? Olin taannoin eräissä juhlissa pääkaupunkiseudulla. Skumpan kilistelyn sekä onnittelupuheiden lomassa nämä kysymykset ladattiin eetteriin kohdistaen ne minulle. Yllätyin itsekin siitä, kuinka kiivaasti puolustin Saloa ja kaikkea mitä meillä täällä on. Kaikkihan sen nyt tietää, että paremminkin täällä toki voisi mennä. Kannattaako niihin ajatuksiin kuitenkaan jäädä rypemään – Salossa kun on potentiaalia.

 

Mikä ruuhka ja ihmispaljous?

Juuri sopivan kokoinen kaupunki Turun ja Helsingin välissä. Tässä yksi puolustusargumenttini. Tarvittaessa täältä löytyy paljon ja jos enemmän kaipaa, ne voi hakea edellä mainituista kaupungeista ja palata takaisin. Pienessä kaupungissa on etunsa. Vaikka ”keskenämme” vitsailemmekin ruuhkista, ei niitä todellisuudessa ole. Aika moni on varmasti suuremmissa kaupungeissa jonottanut esimerkiksi Otto-automaateilla useamman minuutin – ellei jopa enemmän. Salossa on harvinaista, että edessäsi on edes yksi ihminen nostamassa rahaa ennen sinua. Liikenneruuhkista voi korkeintaan huumorisävyisesti mainita, mutta ei niitä ole. Autoa ei tarvitse jättää kilometrien päähän kun lähtee asioille. On suorastaan ihme, jollei parkkipaikkaa löydy ns. paraatipaikalta kaupan ovien edestä. Lisäisin vielä, että etäisyydet ”vanhan Salon” alueella ovat minimaaliset eikä ajamiseen paikkojen välillä kulu kuin joitakin minuutteja.

Ihmispaljous saattaa myös ahdistaa joitakin. Salossa et törmää tähän ongelmaan. Kesäiset iltatorit ja muut ”väenpaljoudet” eivät oikeasti ole ryysis. Kaduilla ja kauppakeskuksissa saat kävellä ilman, että joku hengittää niskaan ja ihmisvirta valuu kylki kyljessä yhtenä massana eteenpäin.

Salolaista sisua

Me salolaiset olemme myös hauskalla tavalla omanlaisensa porukka. Me haluamme ottaa kantaa asioihin, joskus hanakastikin. Pääkallopaikkana toimii – mikäs muukaan kuin Salon Seudun Sanomien jokapäiväinen piristysruiskeemme – tekstaripalsta. Mitä olisimmekaan ilman tätä mielipidekanavaa? Pääsääntöisesti tutut aiheet (koiran kakat, renkaiden vaihto, liikennekäyttäytyminen…) pyörivät vuodesta toiseen, mutta se ei haittaa. Ajatusta on jalostettu myös pidemmälle Q-Tutkimuksen toimesta ja toivon mukaan mahdollisimman moni liittyy salolaisten omaan nettipaneeliin – olethan sinä jo mukana?

Salolaisilta löytyy nimenomaan sitä kuuluisaa suomalaista sisua. Siksi me nousemme vielä. Siksi Salossa on hyvä olla ja asua. Siksi olen valinnut Salon.


RUOKAA NETISTÄ?

Hassua, mitä nykyään googletetaan. Tässä taannoin uutisoitiin, kuinka ruokakaupat ovat siirtymässä nettiin. Pari palveluntuottajaa jo löytyy, mutta markkinat ovat ilmeisesti avautumassa todenteolla lähiaikoina. Itse vähän skeptisesti asiaan suhtautuneena lähdin tutustumaan Kauppahalli24.fi -sivustoon. Löytäisinkö omia erityisruokavaliotuotteita? Millainen valikoima ylipäätään on? Entä toimitusmaksut ja tilauksen toimittaminen?

 

Kuulostaako liian hyvältä ollakseen totta?

Mitä enemmän sivuja klikkailin auki, sitä enemmän vakuutuin konseptista. Tällaiselle voisi tosiaan olla Suomessa enemmänkin kysyntää; nythän tässä liikuskellaan pääkaupunkiseudulla. Ja kotiinkuljetus – tai työpaikalle – tai johonkin, missä olet vastaanottamassa sapuskatilaustasi. Kaikki kaupassa asioinnin huonot puolet jää pois. Oman kokemukseni mukaan nettisivuilta todellakin löytyi hyvillä erityisruokavaliomerkinnöillä ilmoitetut omat tutut tuotteet. Toimitusmaksukaan ei ole kummoinen, jos laskee mitä omalla autolla tai julkisilla liikkumiseen menee. Tilaus toimitetaan ylihuomiseksi, koska asiakkaalle halutaan vain parasta ja tuoretta. Mikä voisikaan olla parempi perustelu! Onko tähän nyt kuitenkin joku koira haudattuna?

Syyt ja seuraukset

Pakkohan toki on pohtia myös haittapuolia. Olisiko marketit sitten tyhjillään ihmisistä? Ajaisiko tämä alas useita pienempiä elintarvikemyymälöitä? Tulisiko ihmisistä laiskoja, kun eivät edes kauppaan viitsi vaivautua? Entäpä sosiaalisten konktaktien puute joidenkin kohdalla? Jos kaupan täti on ainoa, ketä tervehtii ja kaupassa asiointi ainoa keino olla ihmisten parissa… Niinpä. Näitä voi jokainen pohtia. Asioilla on puolensa, ei siitä mihinkään pääse. Itse en ehkä näkisi ruoan ostamisen siirtymistä nettiin mitenkään maailmoja mullistavana asiana. Tuskin kukaan erakoituu sen takia, että tilaa maidon ja ruisleivän kotiovelle. Pikemminkin kun kaupassa asiointi perinteisellä tavalla jää ainakin osittain pois, säästyy aikaa vaikka mihin! Eiköhän tällainen työllistäisi myös kuljetusyrityksiä. Niin ja käsi ylös kuka haluaisi tehdä joulunajan ruokaostokset mieluummin netissä?! 🙂