Q-Tutkimus

Miksi asut Salossa? Mikä Salossa viehättää? Miksi olet valinnut Salon? Olin taannoin eräissä juhlissa pääkaupunkiseudulla. Skumpan kilistelyn sekä onnittelupuheiden lomassa nämä kysymykset ladattiin eetteriin kohdistaen ne minulle. Yllätyin itsekin siitä, kuinka kiivaasti puolustin Saloa ja kaikkea mitä meillä täällä on. Kaikkihan sen nyt tietää, että paremminkin täällä toki voisi mennä. Kannattaako niihin ajatuksiin kuitenkaan jäädä rypemään – Salossa kun on potentiaalia.

 

Mikä ruuhka ja ihmispaljous?

Juuri sopivan kokoinen kaupunki Turun ja Helsingin välissä. Tässä yksi puolustusargumenttini. Tarvittaessa täältä löytyy paljon ja jos enemmän kaipaa, ne voi hakea edellä mainituista kaupungeista ja palata takaisin. Pienessä kaupungissa on etunsa. Vaikka ”keskenämme” vitsailemmekin ruuhkista, ei niitä todellisuudessa ole. Aika moni on varmasti suuremmissa kaupungeissa jonottanut esimerkiksi Otto-automaateilla useamman minuutin – ellei jopa enemmän. Salossa on harvinaista, että edessäsi on edes yksi ihminen nostamassa rahaa ennen sinua. Liikenneruuhkista voi korkeintaan huumorisävyisesti mainita, mutta ei niitä ole. Autoa ei tarvitse jättää kilometrien päähän kun lähtee asioille. On suorastaan ihme, jollei parkkipaikkaa löydy ns. paraatipaikalta kaupan ovien edestä. Lisäisin vielä, että etäisyydet ”vanhan Salon” alueella ovat minimaaliset eikä ajamiseen paikkojen välillä kulu kuin joitakin minuutteja.

Ihmispaljous saattaa myös ahdistaa joitakin. Salossa et törmää tähän ongelmaan. Kesäiset iltatorit ja muut ”väenpaljoudet” eivät oikeasti ole ryysis. Kaduilla ja kauppakeskuksissa saat kävellä ilman, että joku hengittää niskaan ja ihmisvirta valuu kylki kyljessä yhtenä massana eteenpäin.

Salolaista sisua

Me salolaiset olemme myös hauskalla tavalla omanlaisensa porukka. Me haluamme ottaa kantaa asioihin, joskus hanakastikin. Pääkallopaikkana toimii – mikäs muukaan kuin Salon Seudun Sanomien jokapäiväinen piristysruiskeemme – tekstaripalsta. Mitä olisimmekaan ilman tätä mielipidekanavaa? Pääsääntöisesti tutut aiheet (koiran kakat, renkaiden vaihto, liikennekäyttäytyminen…) pyörivät vuodesta toiseen, mutta se ei haittaa. Ajatusta on jalostettu myös pidemmälle Q-Tutkimuksen toimesta ja toivon mukaan mahdollisimman moni liittyy salolaisten omaan nettipaneeliin – olethan sinä jo mukana?

Salolaisilta löytyy nimenomaan sitä kuuluisaa suomalaista sisua. Siksi me nousemme vielä. Siksi Salossa on hyvä olla ja asua. Siksi olen valinnut Salon.