SESONKI ON KOHTA KÄSILLÄ!

Meillä Suomessa on neljä hienoa vuodenaikaa – tosin viime syksy ja nyt talvi ovat kieltämättä olleet pääsääntöisesti ”ikuista lokakuuta”. Ensisijaisesti vuodenajan vaihtumisen havaitsee kun katsoo ikkunasta ulos. On myös toinen tapa havaita missä mennään, nimittäin kauppakeskusten hintakampanjat. Edellä mainituissakin noudatetaan selkeää logiikkaa, sillä ajankohdat on melko tarkkaan jo ennalta määrätty: kevät ja syksy. Muut vuodenajat nimittäin ovat varattuja. Kesällä on lomasesonki, jolloin asiakkaat pyörivät hujan hajan kukin missä lie: ei siis ole fiksua järjestää suuren budjetin kampanjaa. Lisäksi kesällä on ”normaalit alennusmyynnit”, jotka itsessään vetää porukkaa. Joulunajan kaikki varmaan ymmärtävät: kaupoilla menee hyvin ilman mitään kummempia kampanjoita. Sen sijaan keväällä ja syksyllä ei varsinaisesti ole mitään. On siis oiva aika lanseerata perinteisin termein ”kevätuutta” ja ”syysuutta” puhkuvat erilaiset hintakampanjat. Saadaan ihmiset liikkeelle ja euroja kassaan.

 

Hintakampanja on oivaa aikaa asiakaskyselylle

Uskallan melkein arvata, että jokaisella vähänkin suuremmalla B2C-yrityksellä löytyy oma ”hintakamppis”. Täytyy myös kehua taitavaa kalenteriin sijoittelua: eivät juurikaan mene päällekkäin ja kun toinen loppuu niin toinen alkaa. Tässä saisi rattoisasti ajan kulutettua vain ”juoksemalla” kampanjasta toiseen :).

Työni takia en ilmaise omaa suosikkia tai inhokkia hintakampanjoista. Sen sijaan voin kertoa, miten oivia tilaisuuksia ne ovatkaan erilaisiin asiakastutkimuksiin! Palautteet, kommentit ja mielipiteet suorastaan ”tippuvat syliin”. Ja koska kuluttajia on paljon liikkeellä, otoskoot paukkuvat ja materiaalia saadaan enemmän kuin tarpeeksi päätöksenteon tueksi. Varsinaisesti hintakampanjan itsessään ei edes tarvitse olla tutkimuksen kohde – toki mikään ei sitäkään estä – vaan se voi olla vain keino saada selvityksiä moniin muihin asioihin. Aina kun ihmisiä on paljon liikkeellä, kannattaa aktivoitua.

Pian on siis käsillä kevään ensimmäiset myyntisesongit. Aktivoitumisen olisi syytä alkaa näillä näppäimillä, mikäli on tarkoitus tosissaan kartoittaa vaikkapa asiakastyytyväisyyttä. Suunnitelmat täytäntöön ja asiakkaille ”aivotyöskentelyä” ostosten lomaan! 🙂


AINA ON OIKEA AIKA OTTAA SELVÄÄ

Kun yrityksille lähdetään markkinoimaan asiakastutkimuksia, tulee usein miettineeksi, mahtaako juuri nyt heillä olla tarvetta teettää kyselyitä. Etenkin kohdistetussa markkinoinnissa asiakkaan tämänhetkiset kuulumiset yritysrintamalla on selvitetty ja pyrkimyksenä on tarjota olemassa olevaan tilanteeseen ratkaisuja. No entä jos yrityksellä on meneillään mullistavia muutoksia; remonttia tai muita ”häiriötekijöitä”, joiden voisi kuvitella olevan esteenä tutkimusten tekemiselle? Väärä ajattelutapa. Toki palaute voi keskellä remonttia olla hyvinkin rehellistä, mutta toisaalta onko sitten tarkoitus saada asiakkailta pelkkiä kehuja vai myös kehitysideoita? Yrityksen asiakkaat muodostavat niin ison osan liiketoiminnasta, että syytä olisi kysyä – ja vastauksia olisi syytä kuunnella! Paikallisella tasolla muutamassa kohteessa olen havainnut selkeää ihmiskatoa remontin takia. Ja myönnettäköön, itsekin olen syyllistynyt moiseen. Asiaa voi ajatella myös käänteisesti: selvitys voi tuoda tullessaan tietoa siitä, kuinka moni on ”äänestänyt jaloillaan”, koska vanha tuttu ostospaikka on mullin mallin. Myös remontin keskellä on mahdollisuus joskus vaikuttaa asiakkaiden ostokäyttäytymiseen. Tarpeeksi houkuttelevat alepäivät saavat ärsyyntyneimmätkin tulemaan, vaikka se auto pitäisikin jättää johonkin takimmaiseen parkkiruutuun ja ostoksia säestää poran pärinä.

 

Otoskoot paukkuvat ja kehitysideat lentelevät 

Kyselyiden toteutusaikataulua ei voi rytmittää edes vuodenajat. Ajatellaanpa syvällisemmin jokaista vuodenaikaa. Talvella ihmiset luultavasti ovat kyllästyneitä lumeen, pakkaseen ja kaikkeen asiaan liittyvään. Siispä ostoksille, samalla täyttämään kyselylomakkeita, joissa vielä usein palkintoina kaikkea houkuttelevaa. Pakkaseen ei ole kiirettä palata, annetaan rehellistä palautetta ja paneudutaan asiaan kunnolla. Sama tietysti jos kotonta käsin netissä vastaa kyselyyn. Mitäpä muutakaan tekemistä olisi? Kevät saa ihmiset liikkeelle. Ollaan avoimia, pirteitä ja halutaan ottaa kantaa. Kevät on eräänlaista uudistumisen aikaa. Kesällä mieli on rento, aikatauluja ei ole ja ihmiset ovat liikkeellä monenlaisissa erilaisissa paikoissa. Otoskoot paukkuvat ja kehitysideat lentelevät. Syksyllä koittaa paluu arkeen, ollaan kriittisempiä ja samalla luovia, uusia ideoita täynnä.

Mielipiteillä ohjataan kehitystä

Jos siis vuodenajatkaan eivät ole päteviä syitä lykätä mielipidekyselyitä, mitkä sitten voisivat olla? Käytännössä kuitenkin jokaisen itseään arvostavan ja itseensä uskovan yrityksen tulisi kerran vuodessa teettää jonkinlainen mielipidetutkimus. On sitten kyseessä asiakkaat, sidosryhmät tai yrityksen työntekijät. Ihmiset ohjaavat mielipiteillään tätä maailmaa ja täällä pyöriviä yrityksiä. Mielipiteet muuttuvat aika ajoin eikä yrityksilläkään ole varaa jäädä paikoilleen. Oikeaa hetkeä teettää kyselytutkimus on turha jäädä odottamaan – oikea hetki on tässä ja nyt, huomenna ja ensi vuonna, talvella ja kesällä